Menneet näyttelyt

Taidekeskus Ahjo, Hiili-tila: Miisa Mäkeläinen

Miisa Mäkeläinen – Leikkipaikka

21.6.–16.7.2023 - Hiili-tila

Kun aloitan uuden maalauksen on kuin saisin kutsun leikkiin, jossa ei ole rajoja sille, millaisia maailmoja tekemisen kautta voi paljastua. Maalaaminen on minulle vakavaa ja todellista leikkiä. Tavoittelen työskentelyä, joka on vapaata, lapsenomaista ja hetkessä tapahtuvaa. Olen suunnitellut tämän näyttelyn teokset näyttelytilan ehdoilla. Olen leikitellyt maalauksen muodolla sekä ripustuksella.

Näyttelytilassa on käynnissä jonkinlainen leikkihetki. Niin hyvä piilo, että joutuu antamaan äänimerkin. Kerrostalon pihalla kimpoilevat huudot ja keinupallo. Parfyymitehdas, joka käynnistyy samaan aikaan ruusujen kukinnan kanssa. Täydellisen kosteaa hiekkaa, josta saa leivottua herkullisia hiekkakakkuja. Leikkikaverit, joiden kanssa on hauska leikkiä halihippaa ja käydä naapurin pihassa omenavarkaissa. Sitten ne toisenlaiset kaverit, jotka vetävätkin leteistä ja vievät lelun ilman lupaa.

Olen pysähtynyt leikin ja leikkisyyden äärelle. Leikkiessä, kuten maalatessakin, voi venyttää todellisuuden rajoja ja kuvitella toisenlaisia menneisyyksiä, nykyhetkiä ja tulevaisuuksia. Leikkiessä on mahdollista kokeilla erilaisia olemisen tapoja ja rooleja sekä vapautua itseä koskevista rajoittavista uskomuksista.

Olen pohtinut sitä, millaisia leikkejä aikuiset leikkivät? Voiko aikuinen vapautua vallattomasti ja antautua hassuttelulle? Mitä, jos päättäisinkin kesken kaupparetken olla raketti tai lounasravintolassa alkaisin syömään niinkuin kissa? Mitä jos useammin vapautuisin leikkimään niinkuin yhtenä iltana, kun parmesaani olikin lunta ja sitä satoi raastimesta ympäri keittiötä?

Miisa Mäkeläinen (s.1992) on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2021. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Leikkipaikka on Mäkeläisen kuudes yksityisnäyttely, lisäksi hän on osallistunut useaan ryhmänäyttelyyn. Mäkeläisen teoksia on hankittu Suomen Taideyhdistyksen teosarpajaisiin, yksityisiin kokoelmiin sekä Valtion taideteostoimikunnan kokoelmaan.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.