Menneet näyttelyt

Taidekeskus Ahjo, Sysi-sali: Horse Inside Out

Tanskalainen Wunderland-kollektiivi tuo moniaistillisen, osallistavan ja performatiivisen installaation Joensuuhun 12.9.-2.10.


Taidekeskus Ahjossa 12.9. alkaen on mahdollista kokea ainutlaatuinen taide-elämys, kun tanskalaisen Wunderland-kollektiivin installaatio Horse Inside Out rakennetaan Sysi-saliin kolmen viikon ajaksi. Installaatio toteutetaan Pohjoismaissa vain kolme kertaa, kolmessa eri kaupungissa. Ennen Joensuuta installaatio oli esillä Tanskassa Aarhusin taidemuseossa, ja vuonna 2022 on vuorossa Reykjavikin taidemuseo Islannissa.


Wunderland-kollektiivin taiteellisen johtajan ja installaation uumenissa esiintyvän Mette Aakjaerin johdolla Joensuuhun keskiviikkona 8.9. saapuva kuusihenkinen tiimi aloittaa välittömästi rakennustyön, jotta installaatio saadaan valmiiksi sunnuntaihin 12.9. mennessä. Tiimiin kuuluvat mm. runoilija, tekstiilitaiteilija ja puvustaja. Joensuun taiteilijaseuran isännöimä tiimi viettää Joensuussa kuusi päivää, ja kolmen viikon näyttely jakson ajaksi kaupunkiin jäävät Mette Aakjaer ja tekninen asiantuntija Jesper Lyng.


Horse Inside Out -installaation ideana on, että yksi ihminen kerrallaan astuu sisään rakennelmaan, missä häntä vastaan tulee erilaisia aistikokemuksia ja missä hän lopulta kohtaa myös toisen ihmisen, niin läheisen, mutta vieraan, tai ehkä jopa itsensä peilikuvan. Matka installaation läpi kestää n. 15 minuuttia ja yleisö voi varata oman aikansa netissä osoitteesta: https://horseinsideout.com/booking tai paikan päällä Taidekeskus Ahjossa. Näyttelyjakson aikana Mette Aakjaer tekee yhteistyötä myös Itä-Suomen liikuntaopiston (ISLO) tanssin ja somatiikan koulutusohjelman kanssa. Hän käy pitämässä työpajaa elokuussa 2021 aloittaneen vuosikurssin opiskelijoille. Installaatio on avoinna yleisölle 2. lokakuuta asti Taidekeskus Ahjon aukioloaikoina, ja ajanvaaraaminen sekä osallistuminen on maksutonta.

Lisätietoja: Tuomas Ollikainen, 045 359 5668, [email protected]
Wunderland-kollektiivi ja Horse Inside Out: https://wunderland.dk/horse-inside-out/