Menneet näyttelyt

Taidekeskus Ahjo, Hehku-sali: Juho Sihvonen

Juho Sihvosen Juhlat ovat ohi- näyttely on esillä Taidekeskus Ahjossa Hehku-tilassa 18.3.2021-11.4.2021.

Juhlat ovat ohi on veistosinstallaatio. Installaation pääasiallisena materiaalina on ollut kipsi ja tekstiili. Näyttelyn kantavia teemoja ovat katoavaisuus, muistot ja muistojen muodostuminen osaksi ihmisen henkilökohtaista tarinaa. Niin kuin autiot talot herättävät esittämään kysymyksiä menneistä ajoista, näyttely pyrkii luomaan tilan, jossa katsoja voi pohtia omaa suhdettaan ympäristöönsä.

Juho Sihvonen (s.1989) on savonlinnalainen kuvataiteilija. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä muiden muassa Galleria Kohinassa Joensuussa sekä Kulttuuritalo Valveella Oulussa. Sihvonen on osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin, kuten Ars Novan vuosinäyttely Riihisaaren maakuntamuseolla Savonlinnassa. Sihvosen teoksia on nähty myös näyttelyissä, joissa taide valtaa hetkellisesti tyhjäksi jääneen tilan ennen purkamista. Tämän kaltaisia purkutalonäyttelyjä on ollut Katajainen Kansa Mäntyharjulla, sekä 5000m2 -näyttely Lappeenrannassa. Sihvonen on julkaissut aktiivisesti sarjakuvia, kuten Tutkimattomat tapaukset sarjakuva-albumin ja hän on myös toiminut Rocken Moll kollektiivin julkaiseman Tiskin alta -lehden päätoimittajana.