Ajankohtaista

Aulagallerian kesäkuu, Juha Kettunen

Aloitin teoksen teon saatuani valmiiksi karkean mutta omilla mittapuillani pitkälle viedyn lyijykynäluonnoksen viime syksynä. Taustalla oli pitkäaikainen ajatus tehdä kuvituskuvia Stephen Kingin Musta Torni-fantasiakirjasarjaan.

Tein muutaman kokeilun myöskin MDF-levyille akryylillä ja öljyllä loppuvuodesta 2018. Varsinaisen lähestymisen aiheeseen tein vanerille alkuvuodesta 2019. Minut löytää Instagramista käyttäjännimellä @jiiemkoo_81 josta prosessista löytyy lisäkuvia.

Tässä seinällä näkyvässä oli tarkoitus viedä tekoprosessi loppuun luonnoksista ja idean saamisesta työstämiseen maalausalustalla niin että lopputulos näyttää ammattimaiselta fantasiataiteelta. Aika vaikeaa mielikuvituksen pohjalta lähteä saamaan jotain näkyväksi. Ainakin olen ylpeä että yritin, ja varmasti itse tekeminen myöhemminkin syntyvine mielikuvineen auttaa jatkossa lähteä tekemään samoista lähtökohdista ja tavoitteista - eli täydellisestä mielikuvituksen käytöstä ja sen viemisestä maalatessa toisille näkyväksi.

Aiheen taustalla on tietysti lukuharrastukseni.