Ajankohtaista

Taiteilijavalinnat 75. juhlavuoden Imatran Taidemuseon näyttelyyn on nyt julkistettu

Joensuun Taiteilijaseura 75 vuotta, Imatran taidemuseon näyttely, 18.12.2020-22.1.2021.

Teosvalinnat suoritti Sini Mononen. Runsaasta hakijamäärästä näyttelyyn on valittu 36 taiteilijalta yhteensä 53 teosta.

Imatran Taidemuseon näyttelyyn taideteoksien valinnan suorittanut Sini Mononen on tutkija ja kriitikko, joka väitteli elokuvamusiikin ja äänen vainoamiskokemuksen kuvauksista musiikkitieteen oppiaineessa Turun yliopistossa joulukuussa 2018. Tutkijan työn ohella Mononen on kirjoittanut vuodesta 2005 lähtien myös taidekritiikkiä (mm. Mustekala ja Helsingin Sanomat). Vuonna 2016 Mononen sai Suomen taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon ja vuonna 2017 E. J. Vehmas -palkinnon. Mononen on opettanut tuntiopettajana Helsingin yliopistossa, Saimaan ammattikorkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Tällä hetkellä hän työskentelee Taiteen edistämiskeskuksen kolmevuotisella taidejournalismin apurahalla.

Valitut taiteilijat:

  1. Aanes Karppanen
  2. Alex Keyriläinen
  3. Anu Torikka
  4. Arja Valkonen-Goldblatt
  5. Hanna Järvenpää
  6. Helena Vatanen
  7. Harri Turunen
  8. Johanna Turunen
  9. Juha Kettunen
  10. Juha Pitkänen
  11. Jukka Suhonen
  12. Karoliina Arvilommi
  13. Laura Melkinen
  14. Leila Tanskanen
  15. Liisa Nikitin
  16. Maarit Pippola
  17. Marja Purto
  18. Marjo Hallila
  19. Merja Malkki
  20. Miia Rosenius
  21. Marjaana Rotko
  22. Nunnu Raatikainen
  23. Outi Piiroinen
  24. Pasi Räsämäki
  25. Pirjo Repo
  26. Päivi Saarelma
  27. Reetta Gröhn-Soininen
  28. Reijo Turunen
  29. Satu Juvonen
  30. Simo Kontio
  31. Sinimaria Ikonen
  32. Tapani Ahtonen
  33. Tarja Tella
  34. Tuija Hirvonen-Puhakka
  35. Tuomas Ollikainen
  36. Virve Vihijärvi (tekijänimellä Kaarna Tiainen)