Ajankohtaista

Reilu kuvataide-hanke

Joensuun Taiteilijaseura ry

Kake 2.0 – Reilu kuvataide hanketiedote

Mitä?

Joensuun Taiteilijaseura ry on saanut Joensuun kaupungin KAKE 2.0-kaupunkikeskustan kehittämishankerahoituksen. Hankerahoituksen avulla toteutetaan Reilu kuvataide -hanke, jonka tavoitteena on edistää ammattikuvataiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia. Tervetuloa hankkeen aloituskokoontumiseen perjantaina 26.2.2021 klo 18.00 Taidekeskus Ahjolle.

Kevään 2021 aikana Joensuun Taiteilijaseura ry järjestää hankkeen piiriin kuuluville taiteilijoille koulutustilaisuuksia Taidekeskus Ahjolla. Tuloksellisena tavoitteena on työllistää taiteilijoita oman taiteellisen työn kautta. Kursseihin ja koulutuksiin osallistuvilla taiteilijoilla on mahdollista hakea Taidekeskus Ahjon kaupunkitaiteilijaksi kesän 2021 ajaksi. Lisäksi suunnitteilla on kaupunkikierroksia Joensuun julkisen taiteen kohteisiin yhteistyössä alueen matkailutoimijoiden kanssa.

Hanketta rahoittavat Joensuun kaupunki, Etelä-Savon ELY-keskus sekä Euroopan Sosiaalirahasto.

Lisätietoja KAKE-hankkeista osoitteessa: www.joensuu.fi/web/kake

Kenelle?

Hanke koskee Joensuun kaupunkikeskustan työttömiä ammattikuvataiteilijoita. Joensuun Taiteilijaseura ry:n Reilu Kuvataide – hankkeessa tavoitteena on työllistää alueen työttömiä kuvataiteilijoita ja järjestää vuorovaikutusta alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa.

Hankkeen aikataulu

Hankkeen aloituskokous järjestetään Taidekeskus Ahjossa perjantaina 26.2.2021 klo 18.00–20.00. Aloituskokoontumisessa käydään läpi hankkeen sisällölliset teemat ja taiteilijoiden toiveet ja vahvuudet kuvataidekentällä toimimisessa.

Hankkeen avulla on tarkoitus työllistää yksi kuvataiteilija toimimaan Joensuun osa-aikaisena kaupunkitaiteilijana kesän 2021 ajan.

Tervetuloa paikanpäälle kuulemaan lisää!

Aikataulu:

Pe 26.2.2021 klo 18.00–20.00 Hankkeen aloituskokoontuminen, Tuija Hirvonen-Puhakka & Heikki Pieviläinen, Taidekeskus Ahjo

Ma 1.3.2021 klo 10.00–16.00 Henkilökohtaiset keskustelut, Taidekeskus Ahjo

Ke 3.3.2021 klo 17.00–18.30 Tekijänoikeudet, luento ja keskustelu, Pasi Räsämäki, Taidekeskus Ahjo

Ma 15.3.2021 klo 10.00–16.00 Henkilökohtaiset keskustelut, Taidekeskus Ahjo

Ma 12.4.2021 Etäluento SIIRRETTY! AJANKOHTA ILMOITETAAN MYÖHEMMIN!

Ma 19.4.2021 Klo 10- Teoskuvaukset, Riveria/Tiia Juntunen, Taidekeskus Ahjo

Ma 3.5.2021 Etäluento

Ma 17.5.2021 Koulutusten yhteenveto

Kesäkuu-elokuu 2021 Kaupunkitaiteilijat työssään

Ma 6.9.2021 Hankkeen päätösseminaari, Taidekeskus Ahjo

To 30.9.2021 Hanke päättyy

Lisätietoja:

Joensuun Taiteilijaseura ry

Tuija Hirvonen-Puhakka

Heikki Pieviläinen

[email protected]

puh. 050-3295987/Heikki