Ajankohtaista

IKKUNAGALLERIA tammikuun ja helmikuun taiteilija Anneli Kokko

Joensuun Taiteilijaseuran vaihtuvan ikkunagallerian, Sokoksen rantakadun puoleisen näyteikkunan vuoden 2017 näyttelykauden aloittaa tekstiili-ja kuvataiteilija Anneli Kokko ”Samalla Rannalla”-nimeä kantavalla näyttelyllään.

Näyttelyään Kokko kuvailee seuraavasti:

”Huovutus, tekstiilimaalaus sekä työskentely kuvataiteen menetelmin vuorottelevat ilmaisussani. Ikkunagalleriassa on esillä näillä menetelmillä toteuttamiani teoksia muutaman viime vuoden ajalta. Joskus teos jää odottelemaan ’parempia aikoja’ ja tauon jälkeen saatan jatkaa uusin voimin. Koetin löytää yhdistävää ajatusta tälle kokonaisuudelle. Kenties se on varhain aamulla alkanut matka. Tai rannan lämmin hiekka tytön varpaiden alla. Kirje, jonka lautalla meren yli tullut kirjoittaa. Samalla rannalla olemme myös täällä.”

Joensuun Taiteilijaseura ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) Sokos-tavaratalo aloittivat yhteistyön Taiteilijaseuran 70-vuotisjuhlavuonna. Ensimmäisen kerran seuran taiteilijoiden teoksia oli nähtävillä Sokoksen näyteikkunoissa toukokuussa 2015. Siitä lähtien yhteistyötoiminta näyteikkunassa on jatkunut seuran jäsentaiteilijoiden yksityis- ja ryhmänäyttelyillä. Ikkunagalleria on Sokoksen rantakadun puoleisessa näyteikkunassa.