Ajankohtaista

Galleria Kohina, Arja Valkonen-Goldblatt: Sivupoluilla

Taiteilijakirjoja
5.8. – 24.8.2019


”Taiteilijakirja on hybridi, moniaineksinen kokonaisuus, jonka
pääjuuret ovat kahtaalla: ensiksi tietenkin kirjallisuudessa
ja sen kantajassa, kirjassa, mutta vielä vahvemmin kuvataiteessa.”
Professori em. Yrjö Sepänmaa.


Olen valmistanut taiteilijakirjoja jo ennenkuin olin kuullut käsitettä taiteilijakirja. Ensimmäiset taiteilijakirjani olivat materiaalina installaatioissani.
Kuuluminen Taiteilijakirjaryhmä Bibliotekoon (www.biblioteko.fi) on laajentanut ilmaisuani tämän taiteenlajin parissa.

Viime vuosina olen koonnut taiteilijakirjoja eri materiaaleista. Kirjojen sivut ovat koostuneet esimerkiksi lasinsirpaleista, hiuksista tai vaatteenriekaleista.
Nämä kirjat muistuttavat pienoisveistoksia, niitä ei voi selailla. Näissä kirjoissa materiaali tuo teokseen sisällön, tarinan.

Joidenkin taiteilijakirjojeni lähtökohtana taas on valmis, vanha kirja, esine. Kirjoitan sen uudelleen muokkaamalla sitä leikkaamalla, poistamalla, lisäämällä,
maalaamalla. Taiteilijakirjojen tekeminen on auttanut minua pyrkimyksissäni päästä taiteessani asian ytimeen, suoraan kerrontaan.
Työskentelyäni voisin kuvata lukukokemukseksi, jossa edetään sivu sivulta, alusta loppuun. Mitä pidemmälle edetään, sitä vähemmäksi sanat
käyvät. Jäljelle jää voimakas tunne, tiivistys asiasta. Kun työskentelen taiteilijakirjojen parissa, kerron tarinaa. Samanaikaisesti luen ja kirjoitan ilman sanoja.

Tervetuloa tiedotustilaisuuteen maanantaina 5.8.2019 klo 12 alkaen!