Ajankohtaista

Galleria Kohina: Anneli Mahlamäki

Anneli Mahlamäen maalauksia esittelevä Ja linnut tulivat-näyttelyn lähtökohtana on taiteilijan sisältä kumpuava maailma, jonka keskiössä ovat linnut.
Anneli Mahlamäki on työprosessissaan halunnut tutkia ilmaisua, joka nousee hänestä itsestään, ei niinkään aina suunnitelmallisesti vaan käden vapaan
kulun tuotoksena. Voisi sanoa, että tämä on tietoisen ja tiedostamattoman vuoropuheluna syntynyt näyttely.


Mytologioiden mukaan linnut olivat mukana jo, kun maailma luotiin. Niihin liittyy aika, ajallisuus, elämän kiertokulku. Suomalaisessa perinteessä monet
ihmiset ovat kokeneet, että lintu on tuonut erityisen sanoman tai viestin. Näistä lähtökohdista näyttely rakentui ja tähän poikkeuksellinen aika, jota elämme, toi oman
näkökulmansa. Olisiko jopa siksi huumoria tullut enemmän mukaan prosessiin, vastapainoksi arjelle.

Poikkeuksellinen covid19-aika näyttäytyy näyttelyn rakentamisen ajassa ja näin ollen osittain myös teoksissa. Tieto näyttelyn toteutumisesta oli pitkään epävarmaa. Näyttely ei juuri synkistele vaan
huumoria ja värien iloa löytyy töistä hyvin paljon. Töissä on oma absurdi maailmansa. Omituinen humoristinen parvi kummallisuuksia. Mikä lopulta on näiden lintujen viesti?
Joensuulainen Anneli Mahlamäki aloittaa vuoden mittaisen näyttelijän kiinnityksen Savonlinnan teatterissa elokuussa, mutta jo nyt keväällä hän on tehnyt työmatkoja Savonlinnaan. Näin ollen
teoksiakin on syntynyt pääasiallisesti Joensuussa, mutta myös Savonlinnassa. Näyttelyssä nähtävät työt ovat akvarelli-, akryyli ja tussitöitä.