Ajankohtaista

Aulagalleria Elokuu, Juha Pitkänen

Juha Pitkänen, "MERI"
Aulagalleria 1.8. - 31.8.2017


Teoksissani kuvaan merinäkymiä. Merellä on ihmiseen meditatiivinen vaikutus.
Meren äärellä ihminen vaistomaisesti hiljentyy hetkeksi pohtimaan elämäänsä.
Etsin valoa ja lohtua - niin kuin useimmat meistä. Maalaan kaipaustani.
Maalaan usein hetkellisen tuntuisen valon maisemaan. Valo luo kauneuden.
Kauneus tuntuu lohduttavan edes hetken tässä elämässä, varsinkin silloin kun
kaikki muu tuntuu olevan vastaan. Todellisuudessa kauneus kantaa ihmistä läpi elämän.
Jos sitä ei olisi, ei olisi elämääkään, jossa käymme omat kapinamme - joskus itse valoakin vastaan.

Kauneus taiteessa on estetiikan tutkimisen aluetta. Aika usein kohtaa yleisessä
taidekeskustelussa vielä ajatuksen jonka mukaan kauneus taiteessa on kitschiä ja
pinnallista koristeellisuutta. Teosten ilmaisua saatetaan pitää aidompana,
vaikuttavampana ja syvällisempänä silloin kun se lähenee groteskiutta.
Tätä pidän modernismin ekspressionismin ideana, joka ammentaa ihmiskuvansa
primitiivisestä naturalismista. Kuitenkin ylevä kauneus taiteessa on aitoa myös
ilman synkkyyttä tai raadollisuutta. Kauneus yksinään teoksessa edustaa myös rehellisyyttä,
koska puhtaan kauneuden kokemuksia elämästä löytyy useinkin, jos emme juokse niitä karkuun.
Puhuttaessa taiteen aitoudesta ja vaikuttavuudesta, ratkaisevaa on kuvantekijän perimmäinen motiivi.

Juha Pitkänen
[email protected]
041 445 8725
www.juhapitkanen.com