Ajankohtaista

Ahjon lokakuun näyttelyiden esittelyt

Taidekeskus Ahjon näyttelyt 7. - 27.10.2020

1. Koksi-tila: “Oman maan savea”, Henriikka Leppäsen keramiikkaa

Henriikka Leppänen on Kuopion muotoiluakatemiasta valmistunut joensuulainen taidekeraamikko. Ahjon Koksi-salissa on lokakuun ajan esillä saviesineitä ja erilaisia pintakokeiluja, jotka Leppänen on valmistanut itse maastosta hakemastaan luonnonsavesta. Leppäsen mukaan luonnonsaven työstäminen on haastavaa ja kouluttaa tekijäänsä. Leppänen perustelee materiaalivalintaansa sillä, että käyttäessään luonnonsavea keraamikko tietää tarkalleen raaka-aineen alkuperän, kun taas teollisesti muokatun ostosaven kohdalla asiaa on vaikeampi selvittää. Menetelmät, joita käytetään myyntiin tarkoitetun saven hankinnassa, saattavat olla eettisesti arveluttavia. Kaikki veistokset eivät ole valmiita teoksia vaan esillä on myös välivaiheita savenvalannan prosessista. Näyttelyn avaamassa viitekehyksessä savenvalanta on oikeastaan vain jatkoa energeettiselle prosessille, joka on lähtenyt liikkeelle vuosituhansia sitten jääkauden aikana savimateriaalin synnyttyä hyvin hienoksi jauhautuneesta kiviaineksesta ja päättyy keraamikon käsien kautta keramiikkauunin kuumuu-teen, jossa esine saa lopullisen värinsä ja muotonsa. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna keraamikko pyrkii työllään pikemminkin paljastamaan saven identi-teetin ja olemuksen kuin pakottamaan materiaalin mielessään olevan idean muotoiseksi.

2. Sysi-tila: “Vaihtelevaa pilvisyyttä”, Taiteilijaryhmä Havina

Taiteilijaryhmä Havina koostuu kolmesta jyväskyläläisestä naistaiteilijasta. Tekijät ovat asettaneet lokakuun ajaksi Ahjon Sysi-saliin esille akryyli- ja öljyvärimaalauksiaan, joiden yhteisenä teemana on ympäristön vaihtuvuus ja sen tulkitseminen. Maalaamalla taiteilijat pyrkivät tarttumaan ympäristön muuttuviin hetkiin ja jatkamaan tällä tavoin ympäristön kokemista.

Maarit Siltamäki on Satakunnan ammattikorkeakoulusta valmistunut kuvataiteilija. Ahjossa on esillä Siltamäen akryylimaalauksia, joissa kuvataan luontoa ja ihmistä kotona ja kodin ulkopuolella. Paksujen väripintojen käsittelyssä on käytetty paljon palettiveistä ja puupaloja. Ryhtyessään maalaamaan Siltamäki valitsee yleensä syntyvän teoksen lähtökohdaksi jonkin pienen arkisen hetken - kuten taivaalla näkyvät värit tai pilvien liikkeet - joka tuntuu hänestä sykäh-dyttävältä. Taiteilija kertoo, että isomman sairastumisen myötä keskittyminen läsnäoloon hetkessä on tullut hänelle entistä tärkeämmäksi asiaksi. Useim-milla maalausten omakuvamaisilla naishahmoilla on silmät kiinni, millä taiteilija haluaa korostaa sisäisen kokemuksen merkitystä luomistyössään. "Kastelu-suunnitelmat"-sarjan maalauksissa on kuvattu huonekasveja, jotka on tuotu ulos tai vaihtoehtoisesti sijoitettu sisälle tuotuun ympäristötilaan. Teokset ku-vastavat olotilaa, joka taiteilijalla oli koronaaikana: päästyään ulos liikkumaan eristyksen päätyttyä hän alkoi helposti ajatella, että pitäisikö sittenkin palata varmuuden vuoksi kotiin. Kotiin jääminen herätti kuitenkin nopeasti halun lähteä takaisin ulos. Myös ihmishahmoja esittävät teokset on maalattu korona-aikana. Maalauksissa, kuten teoksessa “I'm an island”, jossa naishahmon sisään on kuvattu lintuja, tarkastellaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Ne kertovat siitä, miten yksinäinen, eristyksissä elävä ihminenkin voi tuntea olevansa kotonaan luonnossa.

Johanna Mäkitalo on Lahden ammattikorkeakoulusta valmistunut taidemaalari. Ahjon Sysisalissa on Mäkitalolta esillä kolme suurikokoista öljyväri-maalausta, jotka esittävät järvimaisemia Päijänteeltä. Kuvien matalat horisontit luovat vaikutelmaa valtavasta avarasta tilasta ja järven yllä riippuvat pilvimassat vaihtumassa olevista säätiloista. Maalaukset on tehty valokuvien pohjalta, mutta taiteilija kertoo, että hänelle oma kokemus luomistyön lähtökohtana on sen verran tärkeä, ettei hän pystyisi käyttämään maalaustensa mallina toisten ottamia valokuvia. Taiteilijan mukaan henkilökohtainen tunnekokemus on vaikuttanut maalausprosessiin niin voimakkaasti, ettei töiden tulisi katsoa edustavan realistista maisemamaalausta.

Kristiina Lempiäinen-Trzaska on Aalto-yliopistosta valmistunut taiteen maisteri. Ahjon näyttelyyn taiteilija on koonnut joukon tuoreita öljy- ja akryylimaa-lauksiaan. Kaksi maalauksista, “Karanteeni” ja “Kulkijat” liittyvät aiheeltaan suoraan korona-aikaan. Edellisessä näkyy pääkallomaiset ihmiskasvot, joiden eteen on maalattu kalterit. “Kulkijoissa” keskiaikaisen ruttolääkärin naamioon sonnustautunut mies johdattaa akateemista oppinutta ja epämääräistä pe-rässäkulkijoiden joukkoa halki aavemaisen, öisen aavikon kohti jossain ehkä odottavaa turvapaikkaa. Maalaus viittaa Alankomaissa 1500-luvulla eläneen Pieter Brueghelin maalaamaan teokseen “Sokeat kuljettavat sokeita”. Suurikokoinen maalaus “Sarvivuori”, joka on taiteilijan kotiseudun nimi, on öinen mai-semakuva, jossa taka-alalla häämöttää taiteilijan kotitalo; edempänä on valtavia siirtolohkareita ja kolme kaurista niiden keskelle sijoitettuna. Yksi niistä on itse asiassa yksisarvinen, jonka symbolisoimaa viattomuutta ja kodin turvaa maalaus tuntuu säteilevän. Taiteilija kertoo, että hänen töissään on paljon alle-gorisia elementtejä, koska hänelle koko maailma näyttäytyy allegoriana jostain sen takana olevasta. Teoksissa “Aina yhdessä” ja “Iltaa kohti” tarkastellaan elämän ja kuoleman erottamattomuutta ja yhteenkietoutuneisuutta. Näyttelyn työt tuovat mieleen idean maailmasta suuri näyttämönä, jolla elämä ja kuo-lema esittävät ikuista kohtalontanssiaan vaihtelevin rooliasuin. Niihin saattaa kätkeytyä allegorisia viittauksia siihen perimmäiseen todellisuuteen, joka an-taa tanssille tarkoituksen.

3. Hiili-tila: Helena Vatanen: “Maatuneet”

Ahjon Hiili-tilassa on lokakuun ajan esillä joensuulaisen kuvataiteilijan Helena Vatasen näyttely “Maatuneet”, joka koostuu paperimassasta tehdyistä mas-keista ja maskeista otetuista valokuvista. Taiteilija oli vuonna 2018 tehnyt satuteatterin kaksi nukkea ja opetellut sitä kautta käyttämään paperimassaa materiaalina taiteenteossaan. Paperimassamaskeja Vatanen ryhtyi tekemään vuosien 2019 ja 2020 vaihteessa. Samanaikaisesti hän alkoi myös ottaa pigmenttivedoksia niistä ottamistaan valokuvista, joita hän oli manipuloinut digitaalisesti. Osa nyt esillä olevista teoksista ehti olla vuodenvaihteessa esillä Galleria Jäniksessä Turussa ja Galleria Pihakossa Lappeenrannassa ennen COVID-19 -pandemian puhkeamista vuoden 2020 keväällä. Näyttelykoko-naisuus oli siis tavallaan eräänlainen ennenäky tuloillaan olevasta maskiajasta. Taiteilija sai koronasta uutta intoa maskien työstämiseen: vuoden alussa niitä oli olemassa vain kuusi, mutta tällä hetkellä jo yli neljäkymmentä, joista osa on esillä tässä Ahjon näyttelyssä. Pigmenttivedoksia varten taiteilija oli kuvannut maskeja öisin ja päivisin ja eri valaistuksissa ja yhdistänyt maskikuviin digitaalisesti erilaisten materiaalien, kuten saasteiden ja sementin, pin-noista ottamiaan valokuvia. Kuvista välittyvä kerrostuneisuuden vaikutelma viittaa koronan aiheuttamaan epävar-muuden tilaan, jossa koko elämä tuntuu hajonneen eri tasoiksi tai asteiksi kodin turvan ja ulkomaailman vaaran välisessä gradientissa tai rakentuneen useiksi kerroksiksi täydellisen maatumisen ja kaaoksen yläpuolelle.

4. Kytö-tila: “Hylätyt talot, autiot pihapöntöt”, Outi Piiroisen piirroksia, veistoksia ja serigrafiavedoksia

Outi Piiroinen on joensuulainen kuvataiteilija ja taidegraafikko, joka asuu ja työskentelee Joensuun maaseutualueella entisen Tuupovaaran kunnan Kove-ron kylässä. Taiteilija tarkastelee lokakuussa Ahjon Kytö-tilassa esillä olevassa näyttelyssään ihmisen ja luonnon yhteyttä. Piiroisen mukaan “Hylätyt talot, autiot pihapöntöt” -näyttelykokonaisuus on jatkoa hänen kolme vuotta sitten taiteessaan aloittamalleen “Kotimaan linnut -havaintoja suomalaisuudesta” -teemalle. Tähän teemaan on kuulunut pohdintaa ja kuvausta siitä, miten keskivertosuomalaisen elämäntavat ja -arvot ja yhteiskuntamme kehityssuunta ovat vaikuttaneet suoraan tai välillisesti sekä luontoon ja sen eliöistöön että suomalaisuuteen itseensä. Taiteilija on esittänyt kuvaamansa hahmot lintu-ihmisinä ja rakennukset pöllötaloina muistuttaakseen siitä, ettemme ole erillään luonnosta eikä luonto meistä. “Hylätyt talot, autiot pihapöntöt” avaa em. teemaa erityisesti maaseutunäkökulmasta. Ihmislajin lyhytnäköisyys ja loputon pyrkimys kohti helpompaa elämää ovat asettaneet uhanalaisiksi luonnon-tilaisten metsien, vesistöjen ja soiden lisäksi maaseudut kylineen samoin kuin niiden rikkaan paikalliskulttuurin murteineen ja elinkeinoelämineen. Piiroinen kertoo rinnastaneensa kuvissaan ja veistoksissaan keskenään ihmiset ja linnut, koska eri lajisia ihmisiä tuntuu olevan yhtä paljon kuin eri lajisia lintuja ja koska molempien elinympäristöissä on suurta vaihtelua ja monimuotoisuutta – rikkautta, joka on vaarassa hävitä urbaanin nyky-yhteiskunnan yhdenmu-kaistavien ja keskittävien kehityskulkujen vaikutuksesta.

Ville Uotila/Joensuun Taiteilijaseura ry